KAANAANKOIRA NEKKU


Joensuussa 23.5.2004 Nekusta tuli valio. Kuvan otti Saara Sund FIN MVA KIRIFIX NOT FOR SALE

Syntynyt 17.4.2002
Omistajat Minna ja Janne Sund

Nekku on hurmaava kaanaankoiraneito. Upealla olemuksellaan se on saanut katseet kääntymään pennusta asti. Nekku asuu emänsä Kertun ja kahden muun kaanaankoiran Jilin ja Blackien sekä kaanaankoiran ja suomenpystykorvan sekarotuisen Iitun kanssa Hammaslahdessa, Pohjois-Karjalassa synnyinkodissaan.
Isäntä ja emäntä saivat kunnian kasvattaa pentueen kotonaan Riikka Turusen avustuksella Kennel Kirifixin nimissä. Nekun isä tuotiin Israelista ja jatkoi matkaa Norjaan, missä Nekulle on syntynyt puolisisaruksia.

Nekku on uskomattoman avoin ja rohkea. Pentuna sen kanssa oltiin joka paikassa ja aina työnnettiin vieraiden ihmisten syliin ja totutettiin kaikkeen mahdolliseen. Syksyllä 2002 kävin sen kanssa Josepan pentukurssilla ja sitten menikin pitkä aika ettei sen kanssa käyty missään. Joulukuussa 2003 Nekku oli mukanamme "Helsingin reissulla" ja käyttäytyi aivan uskomattoman upeasti! Se liikkui kaupungissa kuin vakituinen asukas, lepäsi valppaana mutta rauhallisena kun kyläilimme tuttujen luona, nukkui automatkat voimatta pahoin ja suhtautui terveen välinpitämättömästi vastaan tuleviin koiriin! Olin ylpeydestä sykkyrällä monta viikkoa reissun jälkeen!

"Pikku-isännän" syntymän vuoksi Nekun kanssa ei pentunäyttelyissä juostu, se on saanut kasvaa ja kehittyä kaikessa rauhassa. Ensimmäinen serti käytiin hakemassa keväällä 2003, loput keväällä 2004. Voit lukea Nekun näyttelyarvostelut jos kiinnostaa.
Ulkomuototuomarit Ry:n järjestämässä Myrnan pitämässä tuomarikoulutuksessa Espoossa 27.4.2004 Nekku oli esimerkkikoirana suuresta, mutta silti erinomaisesta kaanaakoirasta jolla on hyvät liikkeet ja toivottava karvanlaatu.


SISARUKSET

Urokset:

Nemo, Kirifix Northern Star, asuu Jyväskylässä
Natza, Kirifix Never Say Never, asuu Helsingissä

Nartut:

Nockie, Kirifix Nightime Feever, asuu Helsingissä
Tinka, Kirifix Name Of Love, asuu Porvoossa
Shira, Kirifix Nobodys Fool, asuu USA:ssa, Marylandissa


SUKUTAULU


Nor Ch
Lavie Me Shaar Hagai
Isr Ch
Barak Me Shaar Hagai
Isr Ch
Bazak Me Shaar Hagai
Int & Isr Ch
Bat Me Shaar Hagai
Isr Ch
Bein HaArbaim Me Shaar Hagai
Isr Ch
Bazak Me Shaar Hagai
Yael Me Shaar Hagai

Kirifix Lady Manhattan
Fin Ch, Nordic Winner 2001
Anacan Diplomat at Kirifix
Anacan Ziggy
Anacan Sheindela
Junior WW'98, Fin Ch
Kirifix Immodest Love
Fin & Est Ch W-94-97 NORDW-97
Waltzun Bosse
Yedida Me Shaar Hagai


KUVIA

Nekku 23.5.2002. Voiko tätä vastustaa? Luovutusikä lähestyy, mutta pentu on niin kerta kaikkiaan upea pakkaus ettei tullut kuuloonkaan lähettää sitä kauas maailmalle! Jos läheltä olisi löytynyt sijoituskoti niin sitä olisi voinut harkita...
Nekku 26.6.2002. Poseerauksen harjoittelua!?
Nekku 29.5.2003. Ensimmäisestä näyttelystä ensimmäinen serti junioriluokassa. Tuomarina Agnes Ganami Kertes, Israelista.
Nekku 16.5.2004. Toinen serti ja rotunsa paras Kiteen ryhmänäyttelyssä. Kuvan otti Miia Jormanainen.


- © Minna Sund 2004 -